Kommunistisen Internationalen Toimeenpanevan
komitean päätöslausunto Suomen Kommunistisen Puolueen
taistelukyvyttömyyden syistä taistelussa fasismia vastaan
(Hyväksytty marraskuussa 1930)

Kansainvälinen pääoma on antanut Suomen porvaristolle hyvin suuren osan yhtenä vastavallankumouksellisen intervention etuvarustuksena Sosialistista Neuvostoliittoa vastaan. Tämän ohella Suomen porvaristo yhä kärjistyvän taloudellisen kriisin ja joukkojen radikalisoitumisen yhteydessä ja pelästyneenä Neuvostoliiton valtavaa taloudellista kasvua ja 5-vuotissuunnitelman toteuttamista 4 vuodessa, tulee itsekin yhä hyökkäävämmäksi ja interventioon yhä halukkaammaksi. Yhä avonaisemmin varustautuu se sotaan, yhä julkeammin nostaa se kysymyksen Neuvosto-Karjalan valtaamisesta ja ”Suur-Suomen” luomisesta Itämerestä Vienanmereen saakka. Valmistuakseen interventioon ja taisteluaan varten kriisiä vastaan Suomen porvaristo suoritti fasistikumouksen, likvidoi parlamentaarisen demokratian voidakseen fasistidiktatuurin metoodeilla yhä ratkaisevammin sortaa proletariaattia, talonpoikaisköyhälistöä ja Suomen työtätekevän väestön laajoja joukkoja, joiden keskuudessa kasvaa tyytymättömyys ja vallankumoukselliset mielialat. Tässä tarkoituksessa kävi Suomen porvariston tärkeimmäksi tehtäväksi kommunistipuolueen tuhoaminen joukkojen järjestäjänä ja johtajana taistelussa pääoman hyökkäystä vastaan Suomen työväenluokan kimppuun ja Neuvostoliittoa vastaan suunnatun hyökkäyksen valmistamista vastaan sekä puolueen johtamain legaalisten työväenjärjestöjen likvidoiminen. Fasistikumouksella Suomessa, hallituksen järjestämisellä, jonka tarkoituksena on avoimesti polkea alaa työtätekevät ja katalasti provosoida sota NL:oa vastaan, hallituksen, jonka tehtävänä on mitenkään verhoamaton verinen väkivalta työväenluokkaa vastaan, on suuri merkitys koko kansainväliselle työväenliikkeelle.

Suomen Kommunistiselle Puolueelle, joka on kansainväliselle kommunistiliikkeelle erittäin vakavalla vartiopaikalla, on nykyisellä ajankohdalla tullut erikoisen vastuunalainen tehtävä. Hyvin raskaissa valkoisen terrorin oloissa työskennellen osasi SKP 12-vuotisen olemassaolonsa aikana saavuttaa huomattavaa menestystä, varsinkin legaalisten mahdollisuuksien käyttämisen alalla. Se sai ratkaisevan vaikutuksen ammatillisissa järjestöissä ja loi laajan legaalisen lehdistön. Eduskuntavaaleissa ja kunnallisvaaleissa kokosivat vasemmistolaiset työväenlistat, joita SKP kannatti (virallisesti ei SKP illegaalisena puolueena voinut ottaa niihin osaa), kokosi monissa teollisuuskeskuksissa ja puolproletaaristen ainesten keskuudessa pohjois-Suomessa (Oulu) ja keski-Suomessa (Kuopio) jopa enemmän ääniä kuin sosialidemokraatit. Kuitenkin osottautui Kominternin suomalainen osasto ratkaisevana hetkenä kykenemättömäksi mobilisoimaan joukkoja järjestääkseen edes jotakin vastarintaa fasistikumousta vastaan. Se kapituloi, antautui ilman minkäänlaista vakavaa taisteluyritystä vihollisen edessä, joka murskasi vallankumoukselliset työväenjärjestöt ja avoimesti valmistaa interventiota NL:oa vastaan. Suomen vasemmistolaiset ammatilliset järjestöt, jotka fasistit ovat lakkauttaneet, eivät kyenneet järjestämään ainoatakaan joukkoesiintymistä. Turvakseen ei puolue kyennyt panemaan toimeen, vastalausekokouksia lukuunottamatta, mitään muita joukkoesiintymisiä eikä järjestämään itsepuolustusta suojelemaan vallankumouksellisen liikkeen johtajia. Tämän lisäksi ei puolue fasistikumouksen hetkellä kyennyt kääntymään joukkojen puoleen ja selittämään niille tapahtumain olemusta.

SKP:n paljastunut kykenemättömyys organisoida joukkoja fasistikumousta vastaan asettaa kaikessa terävyydessään Kominternin ja kaikkien sen osastojen eteen kysymyksen tämän antautumisen syistä. On aivan selvää, että näitä syitä ei voida etsiä objektiivisista oloista eikä Suomen työväenluokan passiivisuudesta. Viime vuosi oli juuri selvänä todistuksena Suomen työväenluokan vasemmistumisesta ja sen aktiivisuuden kasvusta. Erikoisen selvästi osottautui tämä kuljetustyöläisten 9-kuukautisen lakon aikana, kunnallisissa ja eduskuntavaaleissa 1928 ja 1929, esiintymisissä elok. 1 p. ja marrask. 7 p. 1929, työväen joukkojen liikehtimisissä loka-marraskuulla 1929 valtiollisten vankien puolesta, sekä lopuksi suurissa joukkovastalausekokouksissa touko-kesäkuussa 1930 fasismin hyökkäyksen voimistuessa; useissa paikoin ilmaisivat työläiset selvästi taisteluhalunsa, mutta puuttui komm. puolueen johto eikä tämä taisteluhalu sen takia kyennyt purkautumaan määrätyiksi toiminnoiksi.

KI:n TpK. katsoo, että SKP:n syyskuussa 1930 pitämä puoluekonferenssi on pääasiassa oikein paljastanut puolueen taistelukyvyttömyyden syyt ja oikein osottanut perustehtävät, jotka ovat puolueen edessä. Konferenssi selitti oikein, että SKP:n antautuminen fasismin edessä on seurauksena sen opportunismista, jota on jatkunut useita vuosia ja oikein merkitsi, että päävastuun tästä kantaa puolueen johto.

Siitä huolimatta, että Suomen työväenluokka v. 1918 kävi läpi julman kansalaissodan, jonka seurauksena tapahtui hajaannus Suomen vanhassa sosialidemokratiassa ja järjestyi SKP, säilyi kuitenkin kompuolueessa ja sen kanssa yhteydessä olevassa legaalisessa vallankumouksellisessa liikkeessä vahvoja sosialidemokraattisia peruja. Sodan jälkeisen kapitalismin koko toisen vaiheen aikana SKP sensijaan että olisi järjestelmällisesti työskennellyt näiden sosialidemokraattisten perujen poisjuurittamiseksi soveltautui käytännöllisessä toiminnassaan opportunistisesti kapitalismin suhteellisen vakaantumisen oloihin ja sitä vastaaviin porvariston luokkaherruuden laillisiin muotoihin, usein tosiasiassa sovelluttaen Kominternin tuomitsemia sosialidemokratian taktillisia ja organisatoorisia metoodeja ja täten edisti sosialidemokraattisten perintöjen lujittumista Suomen vallankumouksellisessa työväenliikkeessä. Kuluneen vuoden - puolentoista - aikana on SKP:n KK tosin ottanut oikeita askeleita puolueen työn vallankumouksellistuttamisen mielessä, mutta teki tämän ilman riittävää päättäväisyyttä, rajoitetussa mitassa ja suuresti myöhästyen eikä kyennyt saamaan aikaan puolueen työssä välttämätöntä käännettä. Tämä vei syvään kriisiin Suomen kommunistisessa liikkeessä ja puolueen taistelukyvyttömyyteen fasismin hyökkäyksen edessä.

Tämä SKP:n taistelukyvyttömyys, joka johti sen antautumiseen ensimäisessä vakavassa koetuksessa, jolloin puolueen olisi pitänyt esiintyä työväenluokan taistelujohtajan ominaisuudessa, on seurauksena seuraavista perussyistä, jotka pohjaltaan johtuvat legalistisesta opportunismista SKP:ssa ja sen johdossa:

a) Voimakkaat legalistiset (laillisuuteen mukautumisen) pyrinnöt SKP:ssa. SKP osasi laajalti käyttää legaalisia (laillisia) mahdollisuuksia, mutta se ei kyennyt yhdistämään laillisten mahdollisuuksien laajaa hyväksikäyttöä laittoman puolueen lujittamiseen ja puolueen oikean johdon turvaamiseen laillisissa järjestöissä. Puolue itse liukeni laillisiin järjestöihin. Se antoi päävoimansa lailliseen työhön, mutta ei ilmaissut siinä, kuten ei myöskään työväenluokan erilaisissa avoimissa esiintymisissäkään, (mielenosoituksissa, eduskuntaesiintymisissä ym.), riittävässä määrässä kommunistisia kasvojaan. Kommunistisia fraktioita tuskin oli laillisissa joukkojärjestöissä, ja jos jossain olikin, eivät ne toteuttaneet todellista bolshevistista johtamista. Laillisuusharhat olivat SKP:ssa niin voimakkaat, ettei sillä edes ollut laitonta kirjapainoakaan, jonka seikan sitten laillisten mahdollisuuksien tuhoutuessa täytyikin tuntua erittäin kipeästi.

b) Puolue ei ollut karaistunut taistelussa bolshevistisen linjan puolesta. Sensijaan, että se aina ja kaikkialla olisi esiintynyt joukkojen edessä typistämättömin tunnuksin, - rohkeasti ja avoimesti, laillisesti ja laittomasti propagoinut omia vallankumouksellisia tunnuksiaan ja lopullisia tarkoitusperiään, salli SKP usein typistää tunnuksiaan, astui laillisten mahdollisuuksien säilyttämisen ja ammatillisten järjestöjen säilyttämisen tielle - millä hinnalla tahansa, jopa niiden työn vallankumouksellisen luonteen heikkenemisen hinnalla ja himmentäen periaatteellisia asemiaan sekä niistä luopuen reformistien edessä. Erityisesti esiintyi tätä ammatillisen, kunnallisen ja valistustyön alalla. Tällä tavoin hävisi joukkojen silmissä erotus kommunistisen ja sosialidemokraattisen linjan välillä, eivätkä kommunistit joukkojen käsityksissä olleet muuta kuin vasemmistolaissosdemeja. Hyökäten räikeästi laittomissa julkaisuissaan sosialifasisteja - noskelaisia vastaan, SKP ei jokapäiväisessä työssään paljastanut niitä riittävästi joukkojen edessä kapitalistien asiamiehiksi työväenluokan keskuudessa eikä fasistikumouksen avustajiksi ja valmistajiksi.

c) Puolue, jolla oli ratkaiseva vaikutus ammattiliitoissa, noudatti niissä pohjaltaan läpeensä opportunistista taktiikkaa. Se teki hyvin vähän järjestääkseen taloudellisia taisteluita työväenluokan elintason alentamista vastaan eikä nostattanut sitä taloudellisten taistelujen kautta poliittiseen, taisteluun. Kun Suomessa puhkesi taloudellinen kriisi, oli puolueessa ylivoimaisena opportunistinen katsantokanta, että taloudelliset lakot ovat tuollaisessa tilanteessa mahdottomat. Kun sitten Suomen yhä julkeammaksi käyvä porvaristo, mitään vastarintaa kohtaamatta, keväällä 1930 ryhtyi sanomaan irti ammatillisten järjestöjen kanssa tehtyjä työehtosopimuksia ja huonontamaan työväen asemaa, ei puolue eivätkä vasemmistolaiset ammattiliitot tehneet pienintäkään yritystä työehtosopimusten puolustamiseksi. Kaiken tämän seurauksena alkoi joukkojen silmissä häipyä erotus n.s. vasemmistolaisten ja niiden sosdemokraattisten ammattiliittojen välillä.

d) Hyvin voimakkaana esiintyi opportunismi myös orgtyössä. SKP:n KK oli kovin erillään jokapäiväisestä työstä ja johti heikosti puoluetta sekä vielä vähemmän orgtyötä: toimiohjeita annettiin usein suuresti myöhästyen. Komm. puolueen maassa oleva johto oli hyvin heikko eikä tavallisesti ratkaissut itsenäisesti tärkeitä poliittisia kysymyksiä. Työväenliikkeen johtamista ei tosiasiassa niin paljon hoitanut kommunistinen puolue kuin vasemmistolaisten ammattiliittojen toimikunnat ja ammattijärjestön toimeenpaneva valiokunta. Johtavia puolue-elimiä paikan päällä ei pantu kokoon ensikädessä vallankumouksellisista työläisistä suurimmilta työpaikoilta. Huolimatta komm. puolueen suuresta vaikutuksesta joukkoihin, pantiin päähuomio työhön laillisissa järjestöissä ja työväentaloilla, sekä solujen luomiseen ja työhön työpaikoilla ja kommunististen fraktiain järjestämiseen laillisissa joukkojärjestöissä sekä näiden johtamiseen niiden kautta. Tämän seurauksena, vaikka v. 1930 ilmenikin uusi jäsenluvun nousu, väheni puolueen jäsenmäärä kuitenkin yleensä kahtena viime vuonna. Erikoisesti huomattavasti väheni solujen lukumäärä työpaikoilla mikä väheneminen 1930 edelleen jatkui. Työ armeijassa heikkeni. Puolueen paikallisjohdossa esiintyi ilmeistä haluttomuutta vetää naisia mukaan puolueeseen sillä perusteella, että nämä muka ovat kovin epäkonspiratiivisia. Tällaiseen vaikuttivat epäilemättä paljon v. 1928 vangitsemiset, mutta pelkällä taantumuksen voimistumisella ja vangitsemisilla ei voi selittää puolueen jäsenmäärän ja työpaikkasolujen luvun alenemista, sitäkin vähemmän kuin tämä koskee juuri luokkavastakohtien kärjistymisen, työväen ja köyhimpäin talonpoikaisjoukkojen tyytymättömyyden kasvun sekä Neuvostoliittoa vastaan kohdistuvan intervention voimistuvan valmistuksen aikaa. Tässä, rinnan komm. puolueen kasvojen häipymisen kanssa laillisessa työssä, ilmeni myös laittoman komm. puolueen osuuden ja merkityksen riittämätön käsittäminen, bolshevististen orgmuotojen riittämätön omaksuminen ja puoluejärjestöjen löyhäliitteisyys. Komm. puolueen löyhyys (erikoisesti ammatillisten järjestöjen johtamisessa) oli viime aikoihin asti niin suuri, että väliin ei edes voitu tarkkaan sanoa, kuka on komm. puolueen jäsen ja kuka vain sen kannattaja.

e) Puolueen johdossa ei ollut selvänä kysymys Suomen fasismista, mistä seurauksena oli, että komm. puolue ei kyennyt orientoimaan joukkoja eikä johtamaan niitä taisteluun fasismia vastaan. Ennen fasistikumousta nimitettiin monissa SKP :n päätöslauselmissa ja ponsissa, toisen, jopa kolmannenkin kauden aikana, virheellisesti fasistiseksi Suomessa vallitseva koko valtiojärjestelmä. Sen johdosta, että Suomessa oli vakavia fasismin aineksia, joiden ilmauksena ennenkaikkea voimakas fasistinen suojeluskuntajärjestö, toivat eräät suomalaiset toverit lehdissä ja suullisesti julki ajatuksen, että Suomessa on käynnissä ei ainoastaan fasismin kasvu ja vallan fasisoituminen, vaan että vallitsee jo fasistidiktatuuri. Tuollainen katsantokanta, että jo silloin olisi ollut fasistidiktatuuri, oli virheellinen ja heikensi joukkojen mobilisoimista taistelussa niin hyvin askel askeleelta käynnissä olevaa valtiovallan fasisoitumista vastaan, kuin myös syrjäytti itse kysymyksen taistelusta kypsyvää fasistista mullistusta vastaan. Toinen katsantokanta, joka oli erikoisen levinnyt johtavien suomalaisten toverien keskuudessa fasistisen liikkeen kärjistyessä Suomessa, oli sellainen, että Suomessa on kaksi fasistidiktatuurin toteuttamisen mahdollisuutta: ensimäinen mahdollisuus - fasistit nousevat kapinaan ja ottavat väkivallalla vallan eduskunnalta; toinen mahdollisuus - vallitseva hallintajärjestelmä muuttuu fasistidiktatuuriksi kehittyen asteettain, askel askeleelta pääasiassa siten, että luokkasorto laillisuuden puitteissa voimistuu ja eduskunnallinen demokratia hävitetään pala palalta. Orientoituen fasistikumouksen aattona pääasiassa jälkimäiseen vaihtoehtoon ei puolue voinut valmistaa eikä mobilisoida joukkoja aktiiviseen taisteluun nopeasti kypsyvää fasistikumousta vastaan.

d) Se, mitä on sanottu SKP:stä koskee pohjaltaan myös S. Komm. Nuorisoliittoa, sillä erotuksella, että se oli poliittisesti epäaktiivinen, harrasti etupäässä valistustyötä, jolloin oikeistolaisopportunismi yhtyi siinä voimakkaisiin lahkolaisuuden ja itseensä sulkeutuneisuuden pyrintöihin, jotka johtivat SKNL:n eristäytymiseen joukoista.

SKP:n johto alkoi v. 1929 taistelun opportunistisia virheitä ja legalistisia (laillisia mahdollisuuksia liioittelevia) pyrkimyksiä vastaan, jotka esiintyivät erikoisen selvästi ammatillisessa liikkeessä, mutta tämä taistelu oli kuitenkin aivan riittämätöntä. V. 1929 ja 1930 antoi SKP:n KK:n Politbyro useita kertoja ohjeita taistelun välttämättömyydestä jokapäiväisten tarpeiden pohjalla (taloudellinen taistelu jne), mutta näitä ohjeita ei pantu täytäntöön eikä puolueen KK päättävästi arvostellut vasemmistolaisten ammatillisten liittotoimikuntien opportunistista asennetta lakko- ym. kysymyksissä. Syksyn konferenssi v. 1929 kiinnitti päätöksissään huomiota taistelun välttämättömyyteen oikeistolaisvaaraa vastaan päävaarana. Mutta ei tässäkään konferenssissa täysin arvosteltu virheitä: se rajoittui pääasiassa opportunismin arvosteluun ammatillisessa liikkeessä, arvostelua ei kohdistettu puolueen johtoon eikä koko puolueeseen. Ei paljastettu puolueen johdon ja koko puolueen opportunistisia virheitä. Ei ollut vielä varmaa tietoisuutta päättävän käänteen välttämättömyydestä puolueen johdossa ja koko sen työssä.

SKP:n opportunistisen asenteen kokonaisuus ja sen juuret paljastuivat vasta fasistimullistuksen jälkeen, jolloin puolue oli avuttomasti antautunut fasismin edessä. Vasta silloin syksykonferenssissa v. 1930 käsitettiin käänteen välttämättömyys koko puolueen työssä, mutta ei vieläkään täysin käsitetty sitä syvää kriisiä, missä puolue elää. Samalla näemme fasistikumouksen jälkeenkin Suomessa antautumismielialain jatkuvan komm. puolueen riveissä (ammatillisen työn alalla, eduskuntavaalien aikana jne).

KI:n Politsihteeristö on sitä mieltä, että SKP:n KK:n on suunnittava kaikki ponnistuksensa siihen, että koko puolue käsittäisi puolueen kriisin koko syvyyden, todella pyrkisi sen voittamaan ja aikaansaamaan päättävän käänteen puolueen koko työssä, sen todellisen bolshevisoimisen, sillä muussa tapauksessa odottaa SKP:ta äskeistä vielä häpeällisempi romahdus Suomen ja muiden maiden ryhtyessä interventioon Neuvostoliittoa vastaan.

Päätehtävät, jotka ovat SKP:n edessä, niiden lisäksi ja edelleen kehittämiseksi, jotka osotettiin Politsihteeristön päätöksessä 16.VII.30, ovat seuraavat:

1. Päättävä taistelu sosdem. peruja ja laillisuuspyrintöjä vastaan sekä, kaikkien opportunististen virheiden paljastaminen, missä ikänä niitä ilmeneekin. Puolueen aktivisoiminen ja sen taistelukuntoisuuden vahvistaminen, vetäen joukot taisteluun osittaisvaatimusten pohjalla ja kohottaen ne taloudellisesta taistelusta vallankumoukselliseen poliittiseen taisteluun, järjestäen työväen ja köyhimpäin talonpoikain joukkoesiintymisiä.

2. Kaikkien voimien mobilisoiminen taisteluun Neuvostoliittoa vastaan valmisteilla olevaa interventiota vastaan, paljastaen Suomen interventio-suunnitelmat, sotavalmistelut, propagoiden sosialismin rakentamisen saavutuksia NL:ssä, selvittäen NL:oa vastaan kohdistetun hyökkäyksen tarkoituksen ja merkityksen sekä ne kauhut, joita sota tuo Suomen työtätekeville, kytkien tämän joukkojen mobilisoimisen yhteen työväen ja talonpoikaisköyhälistön jokapäiväisten tarpeiden ja vaatimusten kanssa. Puolueen ja sen aparaatin koko työ on uusittava lähenevän sodan näkökulmalta. On välttämätöntä kohdistaa erikoinen huomio työn voimistuttamiseen armeijassa, tärkeimmissä strategisissa kohdissa jne. SKP:n johdon ja koko puolueen on tehtävä itselleen selväksi, mitkä vastuunalaiset teh tävät ovat puolueen edessä sekä intervention ehkäisemiseksi että sen toteuttamisen tapauksessa. SKP:n on oltava valmiina ne täyttämään.

3. Armoton taistelu sosialidemokraatteja ja niiden apureita, kaikenkarvaisia opportunisteja vastaan. Sosialidemokraattien paljastaminen fasismin apureiksi, sekä fasistikumouksen aikana että sen jälkeen; sen selvittäminen, että ilman sosdemien apua ei fasismi olisi voinut voittaa; taistelun kärjistäminen niitä vastaan niiden jokapäiväisen petturitoiminnan perusteella. Se seikka, että äskeisessä Suomen eduskuntavaaleissa sosialifasistit saivat 48,5 % enemmän ääniä kuin edellisissä vaaleissa, ja samalla saivat valtavan enemmistön äänistä, jotka edellisissä vaaleissa annettiin vasemmistolaisille listoille, todistaa selvästi, että Suomen työväen joukoissa on erittäin suuret harhaluulot sosialifasisteista. Suomen proletariaatti ei ollut vielä ainoastaan ymmärtämättä sitä, että sosialidemokraatit ovat fasismin liittolaisia, vaan vielä luulee, että ne muka taistelevat fasistidiktatuuria vastaan, SKP ei vain ollut kykenemätön hävittämään näitä mitä vaarallisimpia harhoja, vaan opportunistisella taktiikallaan ja antautumisellaan fasistimullistuksen aikana ja kykenemättömyydellään kehittää riittävää aktiivisuutta kumouksen jälkeen ja vaalien aikana vielä edistikin niiden voimistumista. Jopa eräät kommunistit joillakin paikkakunnilla puhuivat että on äänestettävä sosdem listoja, mikä todistaa sitä, että näitä harhoja oli puolueenkin riveissä. Sitä paitsi osottautui monilla kommunisteilla olevan boikottipyrkimyksiä, ollen nämä ennenkaikkea ilmausta heidän epäluottamuksestaan proletariaatin voimiin ja heidän passiivisuudestaan.

4. Itsenäinen vallankumouksellinen taktiikka ammatillisissa ja muissa joukkojärjestöissä sekä taloudellisten taistelujen johtamisessa. Päättävä ja avoin komm. puolueen ammatillisissa järjestöissä tekemäin virheiden arvostelu, taistelu opportunistista käsitystä vastaan, että taloudellinen taistelu on mahdoton talouskriisin aikana. Taistelu antautumispyrintöjen ilmauksia vastaan sosialipetturien ammatillisten järjestöjen edessä. Taistelu uusien vasemmistolaisten ammatillisten järjestöjen luomisen puolesta, kiellettyjen henkiinelvyttämisen puolesta ja sosialipetturien ammatillisissa järjestöissä olevain työläisten puolellemme voittamisen puolesta, sovelluttaen tässä yhteisrintaman taktiikkaa alhaalta päin, taistellen pääoman hyökkäystä vastaan työväenluokan elintason kimppuun, työehtosopimusten likvidoimista vastaan ja sosialifasistien hallituksen avulla suorittamia työväentalojen ym valtausta vastaan.

5. On välttämätöntä panna erikoista huomiota työttömiin, joiden luku kriisin Suomessa syvetessä yhä suurenee. Välttämättä on esitettävä vaatimus valtion yleisestä kaikinpuolisesta työväen vakuutuksesta työnantajain kustannuksella, järjestäen taistelua tämän vaatimuksen puolesta, fasistidiktatuuria ja koko kapitalistista järjestelmää vastaan.

6. On välttämättä voimistettava työtä köyhimpäin talonpoikain, torpparien, puolprolelaarien ja maatyöläisten keskuudessa, joita fasistit yrittävät vetää mukaansa; hyvin huomattavan osan niistä ovat sosialifasistit jo nähtävästi saaneet mukaansa. Samalla yhä kärjistyvän maatalouskriisin yhteydessä, jonka koko paino joutuu ennenkaikkea maatyoväen, maaseudun köyhälistön ja keskitalonpoikain kannettavaksi, luontuu niiden joukossa erittäin kiitollinen pohja komm. puolueen työlle, se kun on ainoa heidän etujensa puolustaja.

Samoin on välttämätöntä vahvistaa työtä ruotsalaisten työtätekeväin joukkojen keskuudessa, jotka, porvarillisten johtajainsa suhteen pettyneinä näiden liittyessä suomalaisiin fasisteihin, antoivat viime eduskuntavaaleissa huomattavan määrän ääniä sosialifasisteille, pitäen niitä taistelijoina fasismia vastaan ja ruotsalaisen kansallisen vähemmistön puolustajina. SKP :n on ponnistettava kaikki voimansa temmatakseen nämä työtätekevät joukot fasistien ja sosialifasistien vaikutuksen alaisuudesta.

7. Voittaakseen täysin sosdem. perut ja tullakseen vallankumouksellisen proletariaatin taistelukykyiseksi puolueeksi on SKP:n noudatettava oikeaa bolshevistista poliittista ja organisatoorista linjaa, järjestäen ja johtaen työväenjoukkojen jokapäiväistä taistelua. Taatakseen KI:n ja SKP:n linjan käytännössä toteuttamisen on välttämätöntä luoda ja lujittaa työpaikoilla soluja, joiden on oltava puolueen pääperustana, järjestää kaikkiin joukkojärjestöihin komm. fraktioita ja turvaten niiden järjestelmällinen johtaminen, asettaen opportunististen ja paikallisten passiivisten johtojen tilalle aktiiviset proletaariset johdot. Välttämättä on nopeasti uudesti rakennettava koko puolueaparaatti, sovellutettava se kärjistyneen luokkataistelun vaatimuksiin ja vahvistettava konspiratiota, kohotettava puoluetekniikka muuttuneiden olojen - riehuvan fasistiterrorin ja Neuvostoliittoa vastaan suunnatun intervention hurjan valmistelun - vaatimusten tasolle, kehitettävä illegaalista lehdistöä.

8. Pannen pääpainon illegaaliseen, laittomaan työhön ja illegaalisen laittoman järjestönsä vahvistamiseen on SKP:n samalla taisteltava legaalistenkin (laillisten) mahdollisuuksien käyttämisen puolesta. Mutta tällöin on aina turvattava kaikessa laillisessa työssä laittoman komm. puolueen luja johto.

9. On välttämätöntä kehittää mitä laajin virheiden itsekritiikki lehdissä ja suullisesti koko puolueessa ja nuorisoliitossa, alkaen johtavista orgaaneista viimeiseen soluun asti. Vain rohkean itsearvostelun ja ankaran taistelun tiellä kaikkinaisia opportunismin ilmauksia ja sosdem peruja vastaan, ja myös siellä täällä ilmeneviä vasemmistolaisia virheitä (yksilöllisen terrorin pyrintöjä yms) vastaan, karaistuen työväenluokan ja työtätekeväin talonpoikain jokapäiväisessä taistelussa ja johtaen tätä taistelua voi SKP voittaa kriisinsä ja saada aikaan todellisen käänteen kaikessa työssään, ja voi - ei sanoissa, vaan teoissa johtaa taistelua fasistidiktatuuria vastaan sekä kehittää laajan kamppailun valmisteilla olevaa interventiota vastaan.

On välttämätöntä paljon suuremmassa määrässä kuin tähän asti omaksua toisten KI:n osastojen kokemuksia ja siirtää niitä Suomen puolueeseen. SKP voi oppia paljon, kuinka taistella sosdem peruja vastaan ja kuinka työskennellä raivoavan fasistidiktatuurin oloissa, toisten komm. puolueiden, kuten Saksan KP:n ja Puolan KP:n kokemuksista.

KI:n TpK:n Politsihteeristö toivoo, että SKP:n viime puoluekonferenssissa uusittu johto ja koko puolue, muistaen kuinka tärkeällä vartiopaikalla se on, julmasta fasistiterrorista huolimatta, ponnistaa kaikki voimansa todella saadakseen aikaan täyden käänteen puolueen työssä, ja että SKP osottaa olevansa sen tehtävän tasalla, mikä sen on suoritettava Suomen vallankumouksellisen proletariaatin johtajana.

Kommunistisen Internationalen Toimeenpanevan Komitean Politsihteeristö.
Copyright (sähköinen esitys): Pauli Kruhse 2007. Sähköisessä muodossa on pieni sisältöön vaikuttamaton ero alkuperäiseen tekstiin verrattuna.
Lähde: SUOMEN KOMMUNISTINEN PUOLUE. Puoluekokousten, konferenssien ja Keskuskomitean plenumien päätöksiä. Ensimmäinen kokoelma. Valtion Kustannusliike KIRJA. Leningrad 1935 (Liite N:o 3).

Poliittisen sihteeristön kokoonpano (valittu 5.9.1928): Barbe, Bell, Buharin, Kuusinen, Molotow, Pjatnitski, Remmele, Serrat, Tsjui-Vito, Smeral, Humber-Droz. Lähde: Komintern. Tietoja Kommunistisen Internationalen historiasta. Leningrad, Kustannusosuuskunta Kirja, 1929. Buharin erotettiin Kominternista 1929.

Paluu vv. 1917-18 hakemistoon. Paluu historiasivuille.