C.M.NORMAN-HANSEN, lääket. t:ri, Kööpenhaminan silmäklinikan johtaja.
Kertomus, sen lähetystön antama, joka sai toimekseen H. M:lleen Venäjän keisarille esittää eri Europan maista lähetetty adressi, tarkoituksessa tukea suomalaisten protestia helmik. 3/15 p:nä 1899 annettua julistuskirjaa vastaan, joka näyttää loukkaavan suomalaisten perustuslaillisia vapauksia ja oikeuksia.
Allekirjoittaneet, jotka olivat ottaneet tehtäväkseen jättää H. Majest:lleen Venäjän keisarille, Suomen suuriruhtinaalle, 12 adressia, 1,050 henkilön allekirjoittamaa, edustaen etevimpiä miehiä kirjallisuuden, tieteen, politiikan ja taiteen alalla Ranskassa, Englannissa, Saksassa, Itävallassa, Italiassa, Ruotsissa, Norjassa, Shveitsissä, Tanskassa, Unkarissa, Hollannissa ja Belgiassa, saapuivat kukin maastaan Pietariin, jossa yhtyivät Hôtel de l'Europeen kesäk. 14/26 p:nä 1899.
Jo seuraavana päivänä saapumisensa jälkeen pyrkivät he h.ylh. paroni Freederickszin puheille, pyytääkseen, että tämä korkealle hallitsijalleen esittäisi heidän toivomuksensa saada audiensin toimintansa suorittamista varten. Sittenkuin h. ylh. paroni Freedericksz oli tehnyt muutamia vastaväitteitä siitä, olisiko hän asianomainen mies välittämään sellaista pyyntöä, suvaitsi hän suostua tehtyyn pyyntöön, mutta antoi sitten erään kamariherran kautta, jonka hän lähetti Hôtel de l'Europeen, ilmoituksen, ettei hän katsonut voivansa pitää lupaustaan, koska hän tarkemmin mietittyään oli tullut siihen käsitykseen, että se välitys, jota häneltä oli pyydetty, ei kuulunut hänen toimivaltaansa, vaan hänen virkaveljelleen sisäasiainministerille.
Allekirjoittaneet kääntyivät silloin sisäasiainministerin Goremykinin puoleen, joka vastaanotti heidät 18/30 päivänä kesäkuuta ja jolle he esittivät pyyntönsä. Myöskin hän puolestaan kieltäytyi siitä, lausuen että sitä vielä vähemmän saattoi pitää kuuluvana hänen kuin hoviministerin piiriin. Saadakseen H. M. Keisarille esitetyksi kysymyksiä, jotka eivät suorastaan koskeneet jotakin erityistä ministerion osastoa, täytyi Goremykinin mielestä joko postitse jättää kirjallinen anomus tahi myöskin kääntyä jonkun Keisarin virkaatekevän ajutantin puoleen.
Seuraten tätä neuvoa saapuivat allekirjoittaneet Pietarhoviin kesäkuun 19 (heinäkuun 1) päivänä. Sattuman kautta, jonka huvin vuoksi voipi mainita, saapuivat he sinne samaan aikaan kuin sotaministeri, kenraali Kuropatkin, hoviministeri ja pyhän synodin pääprokuraattori Pobedonostseff.
He ilmoittautuivat viipymättä linnankomentajalle, kenraali Hesselle, mutta saivat vastaukseksi, että tämä sillä hetkellä, oli Pietarissa ja että hänen poissaollessaan ei ollut ketään, joka voisi vastaanottaa heidät. Kun he illalla palasivat hotelliin, tapasivat he siellä muutaman rivin sisäasiain ministeriltä, osoitettuna hra Trarieuxille, kutsulla seuraavana päivänä k:lo 1:n ja 2.n välillä saapumaan hänen yksityisasuntoonsa vastaanottaakseen siellä heitä koskevan tiedonannon. Sunnuntaina kesäkuun 20 (heinäkuun 2) päivänä tapahtui tämä käynti määrätyllä ajalla. Siinä ilmoitettiin allekirjoittaneille, että h. ylh. sisäasiain ministeri H. M. Keisarilta, joka oli saanut tiedon heidän eri yrityksistään päästä Keisarin puheille, oli saanut käskyn ilmoittaa heille, että Hänen oli mahdoton päästää heitä puheilleen.
Tämä tiedonanto esitettiin mitä kohteliaimmin sanoin ja antoi aihetta lyhyeen sananvaihtoon, jossa allekirjoittaneet ilmaisivat kummastuksensa ja surkuttelunsa, että heidän oli käynyt mahdottomaksi saattaa määräpaikkaansa yksinkertainen sanoma. Ministeri esiintoi silIoin uudelleen sen ajatuksen, jonka hän jo ennen oli ilmaissut, että tämän sanoman saattoi lähettää postitse, jos pidettiin tärkeänä että se tulisi perille. Keisarin kieltoon myöntää pyydettyä puheille-pääsyä oli, mikäli hän vakuutti, yksinomaan seuraava syy: Keisari ei katso voivansa myöntää adressinjättämistä, joka tulee ulkomaalaisilta ja koskee kysymyksiä sisällisestä hallinnosta, antamatta aihetta siihen väärään luuloon, että Hän periaatteeilisesti hyväksyisi sellaista sekaantumista.
Allekirjoittaneet rohkenivat kuitenkin väittää, että heidän mielestään se muoto, jonka he olivat valinneet tehtävänsä suorittamiseksi, oli mitä kunnioittavin. He eivät suinkaan olleet ajatelleet, että he pyytämällä päästä Hänen Majesteettinsa Keisarin puheille voisivat velvoittaa häntä mihinkään, koskapa heidän tehtävänsä supistui siihen että saattaisivat perille mielipiteen ilmaukset, jota hän saattoi pitää mieltäkiinnittävänä oppia tuntemaan. Mutta jollei nyt voitu sallia heidän Hänen Majesteetilleen personallisesti saada jättää adresseja, niin kysyivät he lopuksi, eikö kuitenkin olisi mahdollista saada jättää ne jollekin hänen virkamiehistään, joka voisi ottaa viedäkseen ne sitte perille.
Tämä esitys näkyi hetkeksi saattavan h. ylhäisyytensä Goremykinin kahdelle päälle ja hän tarjoutui vielä kerran telefonitse neuvottelemaan kenraali Hessen kanssa saadakseen tietää, eikö tämä olisi taipuvainen vastaanottamaan adresseja ja saattamaan se Hänen Majesteetilleen Keisarille. Tähän ehdoitukseen suostuttiin mielihyvällä, mutta telefonikeskustelu Pietarhovin kanssa vahvisti ainoastaan annetut selityksset. Kenraali Hesse vastasi, että hänen saamansa käskyt olivat olleet täsmälliset ja ettei hänellä ollut mitään oikeutta pyytää uusia käskyjä. Ne eivät ainoastaan sisältäneet pyydetyn puheillepääsyn epäämistä, vaan myöskin kiellon vastaanottaa adresseja.
Allekirjoittaneet heittivät sitte jäähyväiset h. ylh. sisäasiain ministerille, lausuen kiitollisuutensa hänen ystävällisistä toimenpiteistään ja pyytäen, että hän kaikissa tapauksissa korkealle herralleen ilmoittaisi heidän syvän kunnioituksensa, jonka hän myöskin lupasi tehdä.
Sen mukaan mitä nyt on kerrottu katsovat allekirjoittaneet tehneensä kaikki, mihin olivat valtuutetut, sillä he eivät voi ajatella soveltuvaksi vastaanottamansa tehtävän hengelle enemmän kuin kirjaimellekaan, että postissa lähettäisivät ne adressit, jotka heille oli uskottu. Voipi olla kuitenkin hauska mainita, että jäljennys kahdestatoista adressista keskustelujen kuluessa oli jätetty, ensin vapaaherra Freederickszille, joka lähetti sen takaisin, ja sitte hra Goremykinille, joka oli ottanut selkoa sen sisällyksestä ja säilyttänyt sen huostassaan.
Pietarissa kesäkuun 20/heinäkuun 2 päivänä 1899.
L. TRARIEUX, senaattori, ent. oikeusministeri, Ranska.
A.E.NORDENSKIÖLD, vapaahra, professori, Tukholma.
E.BRUSA, Turinin lainopillisen tiedekunnan dekanus, Institut de droit internationalin ent. presidentti.
W.C.BRØGGER, Kristianian yliopiston professori, matematisten ja luonnontieteellisten osastojen dekanus siellä.
W. VAN DER VLUGT, professori oikeusfilosofiassa Leydenin yliopistossa.
C. M.NORMAN-HANSEN, lääket. t:ri, Kööpenhaminan silmäklinikan johtaja.
Otteita adresseista: Hollanti (365K), Ranska (mm. Zola, Anatole France) (134K), Englanti (mm. Florence Nightingale)(128K)
Takaisin sisällysluetteloon.