Ulla Möllersvärd

E(mil Fredrik) Nervander (1840-1914) kuvailee kirjassaan "Keisari Aleksanteri I:sen matkat Suomessa" vuodelta 1906 keisarin ja maaherra Carl Adolf Möllersvärdin nuoremman tyttären Ulrika Ottilian (Ullan) tapaamista Porvoon valtiopäivien yhteydessä v. 1809. Keisari on tuolloin 32-vuotias.

Tabe Slioor

Elokuva toteutettiin T.J. Särkän ohjaamana vuonna
1950. Pääosissa olivat 29-vuotias Leif Fager ja
19-vuotias Eila Peitsalo. Elokuvassa esiintyi myös
tuon ajan 'seurapiirijulkkis' Tabe Slioor (Laetvirta)
(kuvassa) lyhyessä sivuosassa. Katkelma elokuvasta
esitettiin TV1:ssä ohjelmassa "Tabe" 28.9.1997.

Mika Waltari kirjoitti tapahtumasta vuonna 1943 elokuvaa varten käsikirjoituksen nimellä "Keisari rakastuu". Filmi jäi tuolloin tekemättä. Waltari sai muuttaa käsikirjoituksen kirjaksi, joka julkaistiin v. 1944 nimellä "Tanssi yli hautojen". Waltarin kirja käännettiin ruotsiksi 1945 (Kejsarbalens drottning), siitä edelleen tanskaksi 1947 ja saksaksi 1949. Viroksi kirja ilmestyi Torontossa 1955 (Tants üle haudade).

Nervander kertoo:

Valtiopäivätanssiaiset 28 p. maalisk. 1809

Luultavasti näissä tanssiaisissa Aleksanteri kiinnitti huomionsa vanhan maaherran, C. A. Möllersvärdin perheesen, jolle hän osotti armonsa vierailemalla, noin viikko sen jälkeen, palatessaan Turusta 3-4 p:nä huhtikuuta, heidän vaatimattomassa kodissaan, Mäntsälänkartanossa ja jonka 18-vuotias, kaunis ja komea tytär Ulla pari vuotta senjälkeen nimitettiin dame d'honneur'iksi (hovineitsyeksi) Hänen Majesteettinsa keisarinna Elisabetin hoviin.

"Keisaritanssiaiset" Mäntsälän kartanossa.

Turusta keisari Aleksanteri 3 p. huhtikuuta klo 4 aamulla matkusti Hämeenlinnaan. Siellä olo oli lyhyt ja kertomus siitä vielä lyhyempi lähteiden puutteessa.

Hämeenlinnasta hän matkusti Janakkalan ja Hausjärven kautta tehdäkseen luvatun käyntinsä Möllerhofin suurehkolla maatilalla, jonka nimi nykyään on Mäntsälänkartano.

Sen omisti silloin vielä Möllersvärd'in perhe, jonka päämies oli 68-vuotias, maaherran arvonimeä kantava majuri Kaarle Adolf Möllersvärd, naimisissa tukholmalaisen, tällöin 53-vuotiaan Charlotta L'Estraden kanssa, joka oli miellyttävä, älykäs nainen, runoilija Bengt Lidnerin harras suojelijatar. Lidner oli vieraillut talossa ja omistanut hänelle kauniin runonsa Unhotus, joka on Lidnerin paraita lauluja.

Kaksi vanhempaa veljestä olivat joukkojemme mukana sodassa; ja vain nuoremmat tyttäret Marie-Louise ja Ulla, edellinen 21- ja jälkimäinen 18-vuotias, lienevät tähän aikaan olleet kodin sulona ja ilona.

Ulla Möllersvärd oli nyt nuoren kukoistuksensa paraassa kevätloistossa. Sorjana vartaloltaan, puhtaine, tarmokkaine kasvonpiirteineen ja suurine, elämänhalua hehkuvine silmilleen hän loisti kuin vastapuhjennut ruusu ja herätti huomiota mihin hyvänsä tulikaan, sitä enemmän kuin hänellä oli kaikki edellytykset tullakseen suuren maailman tähdeksi.

Aleksanteri I

Olemme jo vilaukselta nähneet hänet Porvoon keisaripäivien aikana, ja siellä luultiin varsinkin valtiopäivätanssiaisissa huomatun, että ritarillinen, naisellisen kauneuden korkea ihailija keisari Aleksanteri oli lumoutunut hänen varhaisesta kauneudestaan. Epäilemättä se oli juuri tämä seikka, joka sai keisarin ilmoittamaan tuolle verrattain vähäpätöiselle ja sangen pienissä olosuhteissa elävälle Möllersvärdin perheelle armollisen aikeensa vierailla Möllerhofissa Turusta palatessaan.

Toive saada vieraana ottaa vastaan lumoavan hallitsijan täytti luonnollisesti Möllersvärdin perheen mitä vilkkaimmalla ilolla, mutta myös levottomuudella ja huolella, miten voida kutakuinkin arvokkaasti täyttää isäntäväen velvollisuudet.

Kun se ainesvarasto, joka on suosiollisesti jätetty käytettäväkseni^* seuraavaa kuvausta varten (lyhennetty tässä. P.K.), on odottamattoman runsas ja osaksi antaa kultuurikuvan ajasta, jonka pian peittää sadan vuoden unhotus, toivon lukijan mielenkiinnolla silmäilevän läpi tämän jotensakin yksityiskohtaisen kuvauksen tavallisesta suomalaisesta herraskartanosta v:n 1809 paikkeilla, ja miten siellä vastaan otettiin Venäjän mahtava hallitsija ja Suomen äsken julistettu suuriruhtinas.

Aleksanterin käydessä lienee Mäntsälänkartanossa vielä jälellä olevan, joskin hieman uusitun päärakennuksen sisäpuoli ollut seuraavanlainen. Pääportailta tultiin suureen eteiseen, joka ei ainoasti ulottunut koko rakennuksen läpi, vaan sen lisäksi muodosti ulkoneman vastakkaisella seinällä. Oikealla puolella johti tästä käytävästä ovi kahteen pieneen sisäkkäiseen kamariin, samalla kun kauempana oleva ovi vei suurempaan kulmahuoneesen - siihen jossa keisari majaili.

Hänen mukana oleva seurueensa näkyy olleen supistettu. Kuinka tuo korkean vierailun onnellistuttama perhe otti hänet vastaan, siitä ei tarina mitään mainitse. Juhla-aterialla oli maaherra saanut armon esittää keisarin maljan, joka riemulla juotiin. Vieläkin säilytetään Mäntsälänkartanossa muutamia hyvin korkeajalkaisia laseja, joita muka on tässä tilaisuudessa käytetty.

Kun suojailma nyt oli tauonnut ja pieni kevättalvi teki tulojaan, teki hallitsija ilosta säteilevien alamaistensa seurassa kävelyn ympäröivässä puistossa, ja kuuluu hän silloin mielenkiinnolla katselleen tuota muodoltaan omituista, sateensuojien tapaisten kuusien kujaa, joka sen jälkeen sai kantaa nimeä "Keisarikäytävä".

Tilapäiset maalaistanssiaiset näkyvät lopettaneen tämän Möllerhofille muistorikkaan päivän. Muiston tanssiaisista on tarinan tapaan vielä elävästi säilyttänyt seudun rahvas, varsinkin eräs muutamia vuosia sitten kuollut vanha neitsy Ulrika Ottiliana, mitkä ristimänimet hän oli saanut neiti Ullan kunniaksi. Hänen isänsä oli siihen aikaan ollut kartanon tallirenkinä, ja koska hän osasi käsitellä vaatimatonta viulua, kutsuttiin hänet tanssisaliin osaltaan avustamaan tanssimusiikkia. Hänen suustaan lienee vanha Ulrika Ottiliana kuullut, miten ilo kattoon kohosi Möllerhofin pylvässalissa, joka keisari Aleksanterin läsnäolon kautta esiintyy muistolle niin suurena ja komeana. Tuo ylhäiset ja alhaiset lumoava hallitsija oli, kuten tarina mainitsee, "monen monta kertaa" tanssittanut nuoruudesta, kauneudesta ja onnesta säteilevää Ulla Möllersvärdiä, jonka uljas, hurmaantunut sydän kenties unelmoi heräävästä keväästä.

Ottaessaan seuraavana aamuna jäähyväisiä Möllersvärdin perheeltä Aleksanteri oli nopeasti vienyt talon nuoren tyttären oven taa ja suudellut punastuvaa neitoa.

Seuraavassa tuokiossa mahtava hallitsija jo oli paluumatkalla loistavaan pääkaupunkiinsa, ja Aleksanteri 1:sen jättämä muisto alkoi hiljaa leijailla tuon maalaisseudun yli, jossa hän oli nauttinut suruttoman hetken ja katsonut syvälti säihkyvään silrnäpariin.

Aleksanterille oli erittäin mieleistä niin pian kuin mahdollista ilmaista Möllersvärdin perheelle tunnustuksensa siitä vastaanotosta, jota hän sen piirissä oli saanut kokea, ja jättää heille kullekin muisto heidän erinomaisesta vieraanvaraisuudestaan ja todistus erityisestä suosiostaan. Tästä ilmoitti kreivi Speranski maaherra Möllersvärdille kirjeellä 14 p:ltä huhtik. 1809, minkä kirjeen ynnä keisarilliset lahjat hän käski kenraalikuvernööri, vapaaherra Sprengtportenin sananlennättäjällä toimituttamaan perille Möllerhofiin. Tämän tehtävän täyttämisestä ilmoitti Sprengtporten kohta sen jälkeen Speranskille, lisäten: "Nämä hyvät ihmiset, jotka jo tuntevat itsensä sanomattoman onnellisiksi armosta saatuaan hetkisen pitää hallitsijaa luonaan, ovat kaksinkertaisesti tuntevat samaa tunnetta ottaessaan vastaan nämä valitut suosionosotukset, jotka heidän pienessä perheessään ikuistuttavat muiston heille niin kunnioittavasta tapauksesta".

Kirjeen mukana seurasi keisarille kiitoskirjelmä rouva Möllersvärdiltä. Keisarilliset, jalokivillä runsaasti koristetut lahjat olivat: sormus maaherralle, rintasolki (fermoir) rouva Möllersvärdille, kampa vanhemmalle ja rintasolki nuoremmalle tyttärelle. Uuden suosion perheelle osotti keisari kaksi vuotta myöhemmin, ilmoittaessaan 17 p. huhtik. 1811 maaherralle nimittäneensä "hänen tyttärensä" hovineitsyeksi (demoiselle d'honneur) keisarilliseen hoviin. Möllersvärd älysi kyllä, että armonosotus oli aiottu nuoremmalle tyttärelle, mutta sentapaiset nimitykset tehtiin tavallisesti ikävuosien mukaan. Epätietoisena hän kirjoitti Speranskille että hänellä oli kaksi tytärtä ja että nuoremmalla kai oli etusija ulkonäkönsä, vartalonsa ja henkisen lahjakkuutensa vuoksi (par sa figure, sa taille et ses qualités d'esprit). Hän pyysi Speranskin siis anomaan keisarilta, että hänen suotaisiin sanoa nuoremmalle tyttärelleen, että keisari oli suvainnut nimittää hänet hovineidiksi - pyyntö, johon myönnyttiinkin.

Möllersvärdin perhe koetti puolestaan osottaa kiitollisuuttaan Aleksanteri I:stä kohtaan pystyttämällä »Keisarikäytävän» oheen Mäntsälänkartanon puistoon yksinkertaisen puisen muistomerkin, jota ylinnä koristi keisarin kruunulla varustetut nimikirjaimet hohtavasta metallista ja kaunisti kirjoitus: »Yleiselle hyväntekijälle yksityisen henkilön kiitollisuus Syyskuussa 1819" kuluneet numerot voidaan ehkä tulkita vuosiluvuksi 1809. Vielä 1870-luvulle saakka oli muistomerkki jälellä, mutta raukesi vihdoin lahona maahan. Kruunattu, metallinen alkukirjain otettiin toki talteen ja säilytetään nykyään tuon vanhan kartanon »keisarin huoneessa».

^*Sen on jättänyt minulle Mäntsälänkartanon perijätär rouva Sylvia Herlevi, syntyisin Vinqvist, naimisissa pohjois-Pohjanmaalta kotoisin olevan agronomi Leander Herlevin kanssa.

Keisari Aleksanteri palasi Porvoosen tiistaina 4 p. huhtik. 1809 klo 3 i.p. Hän allekirjoitti siellä kuulutuksen "kaikille Suomen asukkaille", koskevan säätyjen hallitsijakunnioitusta ja maan uskonnon, perustuslakien sekä niiden etuuksien ja oikeuksien vakuuttamista, joita kukin sääty erikseen ja kaikki Suomen asukkaat yhteisesti siihen saakka olivat nauttineet.

Ulla Möllersvärd vihittiin jouluaattona 1813 Runebergin laulaman hieman rajuluontoisen kenraalimajuri O. R. von Essenin (1755-1837, P.K.) kanssa, joka silloin oli ehtinyt 58 vuoden ikään ja kolmanteen avioliittoonsa. Naimiskauppa oli 22-vuotiaasta morsiamesta vastenmielinen ja hän jätti miehensä hääiltana. Seuraavana vuonna heidät laillisesti erotettiin, ja von Essen meni jouluaattona 1814 neljänteen avioliittoonsa (Fredrika Lovisa Boije af Gennäsin, k. 1866, kanssa, P.K.). - Hänen armonsa, rouva Ulla Möllersvärd, asettui sittemmin asumaan Porvoosen, ja omisti aikansa v:sta 1840 alkaen pienen, äidittömän veljentyttären hoitamiseen ja kasvattamiseen. Tämän kodissa (kapteeni C. F. E. Linderoosin perheessä, P.K.) hän vast'edes vanheni ja muuttui pieneksi, kurttuiseksi, vuosien painon käyristämäksi eukoksi, joka muistoineen laskettiin haudan lepoon eräänä kesäpäivänä 1878 87 vuoden ikäisenä.

Jotakin alkuperäistä muotokuvaa hänestä nuorena olen turhaan etsinyt. Pikemmin fantasiakuvana kuin muotokuvana sopii pitää R. W. Ekmanin kuvaa Ulla Möllersvärdistä hänen taulussaan »Porvoon valtiopäivät». Keski-ikäisenä hänet kahdesti kuvasi J. E. Lindh. Toisessa kuvassa, jossa hänellä on pieni sylikoira (mopsi) kainalossaan, hän kantaa komeaa mustaa pukua ja on koristettu parilla keisarillisista lahjoista. Ryhti on luja ja päätteliäs, kasvonpiirteet hieman kovat, silmät vieläkin sangen loistavat. Yleisnäkö tuntuu ylhäiseltä. Eräässä daguerrotypiassa hän on kuvattu vanhana, alituinen seuralaisensa sukankudin ahkerassa käsissään.

Möllersvärd-suvun kirjeenvaihtoa Kansallisarkistossa

Aleksanteri I:n muotokuva Helsingin yliopiston museon kokoelmista.

Paluu historiasivulle.